31. joulukuuta 2007

koru


Nyt otin kuvan korusta. Se on valkoinen kuin lumi. "Päähelmen" sain kaveriltani joululahjaksi. Se on nanasta. Se on ihana helmikauppa Roobertin kadulla Helsingissä.

30. joulukuuta 2007

Kuulumisia ja koruja


Uusi koru. Se on kaverilleni joululahja. Siinä on kai kuivattu tomaatti. Minulla on toinenkin uusi koru, mutta siitä ei ole vielä kuvaa. Se tulee sitten joskus.
Olen saanut uuden tietokoneen, niin nyt kirjoittaminen sujuu paljon paremmin, ja kirjoitusvirheet vähenevät.
Noniin, nyt päästiin asiaan: joululahjat!
Sain vaikka mitä ihanaa. Pääasia oli, että sain isältä uuden kännykän. Sain paljon muutakin mukavaa, ja kiitän kaikkia jotka ovat antaneet minulle jotain. En voi luetella sen enempää mitään joululahjoja, koska jos joku jää sanomatta, niin joku voi ajatella, että lahja jonka antoi ei ollut minun mielestä mieluisa, kun en maininnut sitä. Niin ei kukaan saa ajatella, joten en sano nyt muuta.
Huomenna on uusi vuosi, ja menemme ystäviemme Juhan ja Marjan luokse syömään. Se on hauskaa.
Tänään siskoni Ulla lähti takaisin Madridiin. Hän on siellä opiskelemassa. Kävimme yhdessä syömässä tänään, äiti, minä ja Ulla ja Juhana Blomstedtin näyttelyssä tennispalatsissa. Näyttely oli tosi hyvä ja ruokakin oli hyvää. Söimme kiinalasta. Ehdimme myös käydä vähän vaateostoksilla, ja sain kaksi uutta mekkoa. Toisen laitan huomenna.
Olen koko loppupäivän sisustanut huonettani. Siirsin sängyn ja yöpöydän paikaa vähän. Huoneeni "pääväri" on punainen". Verhot, nojatuoli ja rahi, matto, iso tyyny sängylä, hieno kangas joka roikkuu katossa ovat punaisisa.
Aion tilata h&m:än postimyynnistä vaatteita. Tiedn ettei kannata, koska sitten vaatteet ei kuitenkaan ole hyviä, mutta teen sen silti, koska vaattet ovat niin hienoja. Nehän voi kuitenkin palauttaa.
Hyvää uutta vuotta ja hyvää yötä!
Anni

18. joulukuuta 2007

Joulu!!!

Hyvää joulua kaikille blogini lukijoille, ja muillekin! En varmaan kirjoita ennen joulua. Hyvää joululomaa myös!!! Lomaaaa, ihanaaa!!! Ja Ulla tulee suomeen Perjantaina. Jihuuu! Kirjoittelen sitten joskus mitä sain joululahjaksi ja niin edelleen. :D Talvi on mielestäni ehdottomasti ihan paras vuodenaika. Mulla oli muutes synttärit viime viikon Keskiviikkona. Sain 13 maalauspohjaa äitiltä ja isältä. Nyt voitte pohtia, että miksi sain juuri 13. :)
Hyvää joulua! t.Anni ja kissat

Koruja taas



Siinä eksassa on päähelmenä tommonen kävyn näkönen juttu joka on Roomasta. Noi muut mustat helmet on jotain papuja jotka on mun rikkomasta kirppikseltä kauan sitten ostetusta vyöstä. Tokassa on ihan sekalaisia helmiä ja aina välissä tulee makeanveden helmiä. Päähelmi on Roomasta.

Avaimenperä

Askartelua


Pieni laatikko. Vaikka korujen säilytyspaikka.