26. helmikuuta 2008
















Uusi rannekoru. Olen siis leikannut ensin pitkulaisen palan valkoista kangasta. Sitten solmin joka helmen väliin langan. Jätin joitakin helmiä näkyviin vielä koska muuten koru ei venyisi ranteen yli.

25. helmikuuta 2008

2 uutta korua. Espanjan helmiä taas.

22. helmikuuta 2008

Uusi blogi! (joka ei tarkoita että blogini olisi muuttamassa!)
Olen nyt innostunut sen verran muodista ja sen sellaisesta höpinästä, että olen perustanut uuden blogin! En kirjoittele sinne varmaan läheskään niin usein kun tänne, ja tämä blogi on vielä käytössä ihan täysillä, joten älkää huolestuko!
Uuteen blogiini pääsette osoittesta: http://anni-vintagefashion.blogspot.com
Tänään syntyi kaksi korua. Toinen menee Emmalle huomiseksi synttärilahjaksi. Luulen että se ruskea sopii paremmin. Melkein kaikki helmet ovat nyt Espanjasta ostettuja. Musta on mielestäni vähän sekava. Ajattelin aluksi tehdä noista mustista helmistä rannekorun, ja se olisi varmasti ollut parempi idea. Siinä mustassa on joka tapauksessa vasen puoli vaaleampi kuin oikea. Mun mielestä se on aika hauska idea. Toisessa korussa (siinä ruskeassa) on kiva se, että siinä on se yksi helmi joka on ihan erilainen. Se oranssi. Se pääriipus on Espanjan kirppikseltä.


Usko tai älä, tein kumisaappaasta iltalaukun! Voisin oikeasti käyttää sitä. Tein myös mekon äidin vanhasta hameesta. Ihan kiva! Tein kaiken eilen kello 1.00 - 2.00yöllä. :)

21. helmikuuta 2008














Olen nyt vähän katsellut muiden blogeja. Olen bongannut kaikenlaisia muotiblogeja. Linkkilistalla taitaa olla yksi. Nin monet nuoret nykyään laittautuu kouluaamuna kolme tuntia. Meikit vaatteet ja korut. Ihan älytöntä. Minulla menee puoli tuntia nousta ylös laittaa vaatteet ja pakata koulureppu. Blogeissa tytöt esittelevät heidän vaatteitaan eri päivänä. Esim. tässä on nyt minun koko viikon vaattet. Maanantai, Tiistai.... Kaikesta hämmästyksestä huolimatta kaikki heidän vaattensa ovat todella kivoja. Siitä saa vähän pakostikkin vaatekuumeen. Olen löytänyt yhden sivun nimeltään tyylitaivas. Siellä tyypit esittelevät eri asukokonaisuuksiaan ja niitä on mukava katsella. Usko tai älä, olen printannut ulos kaikki suosikkini, ja sivuja tuli yli 20. neljä kuvaa per sivu. Olen leikellyt kaikkii asusteet paperista ja teipannut ne kiinni minun ompelukirjaan, johon piirrän ja suunnittelen kaavoja ja muuta sellaista. Nyt haluaisin ommella jonkun noista ihanista mekoista... Vaikka kyllä se on aika vaikeaa ilman minkäänlaisia kaavoja...kun en ole mikään mestari ompelija, niin en ole vielä oppinut piirtämään itse kunnon kaavoja. Yleensä tuunailen äidin vanhoja vaatteita, ja yksi mekko on syntynyt ja paljon muuta, mutta se mekko on ainut johon olen tyytyväinen.Olen kyllä todella onnellinen Espanjan matkan vaatteista, mutta ei se riitä! Ei mikään ole liikaa!

20. helmikuuta 2008
















Tässä on yksi viuhkoista. Ostimme yhteensä seitsemän viuhkaa, mutta neljä meni tuliaisiksi. Aion laittaa meidän viuhkat seinälle. Olimme flamenkoesityksessä Espanjassa, niin sieltä me saimme paljon kuvia. Isä tulostaa yhden niistä ihan isoksi ja saan sen mun seinälle. Sen viereen sopii viuhkat hyvin! Olen ihan innostunut viuhkan heiluttelemisesta. Olen harjoitellut sen avaamista ja sulkemista jo kauan.
Huh, mikä päivitys! Hirveästi juttua tuli tänään! Tossa on siis myös kirja, jonka sidoimme koulussa. Kansi on kangasta se on käsitelty vehnäjauhotekniikalla (tiedän, kuulostaa monimutkaiselta). Mutta se on todella helppoa! Sisällä on tapettia eka ja vika sivu. Liimasin sellasen x-tra tapetin vielä siihen alkuun niinkuin näet. Sain kirjastani 10-. Unohdin täysin kaiken askartelun ja kiireen lomassa kertoa todistuksestani! Keskiarvo oli 8,9. Olen ihan tyytyväinen koska olen parantanut arvosanoja paljon viime vuosina. Parasta oli että sain piirrustuksesta 10. Kivaaa!!!!!!!!! Mut tää oli nyt varmaan vika juttu täällä tänään! Kirjoittelen!
p.s. laitoin linkkilistalle lisää linkkejä. Mene katsomaan vaan! ;)






























100 teksti blogissani! jee!
Nyt esittelen ylpeänä ostokseni Espanjan matkalta! Toi volver on yks tosi hyvä elokuva. Ton Almodivarin leffat on tosi hyviä kaikki. En oo kyl nähny mitään muita kun volverin, mutta mun sisko on. Sain siis volverjulisteen kirpparilta. Kaikki vaatteet on juhlavaatteita! Nyt vaan juhlimaan! Tulee vielä yks viuhkakuva, ku tänne saa kai laittaa korkeintaan viis kuvaa yhteen tekstiin... hetkinen :)














Uusi koru taas! Hehe. Nyt on aika nopeaa tuotantoa! Tämän korun annan äidille. Äiti valitsi nämä helmet.
















Tein äsken nuo kaksi korua. Toisen korun (ensimmäisen) tarvikkeet ovat ostettu yhtenä settinä Madridin taidemuseon kaupasta. Siellä oli erilaisia pakkauksia joissa oli tarvikkeita kierrätyskoruihin. Tässä korussa on viinipullon korkkeja ja pinnejä. Aika hyvä idea. :)
Toisen korun helmet ovat myös ostettu Madridista helmikaupasta nimeltään Glu-glu. Se oli ihana helmikauppa. Sieltä sai kaikkea. Pidän kovasti tästä kukkakorusta! Voisin itsekin käyttää sitä. Teen juuri lisää koruja. Laitan ne heti blogiin kun ne valmistuu niin saatte nähdä... Helmeilemisiin!

















Nyt olen tullut takaisin! Tulin viime yönä. Tässä on nyt vähän kuvia matkasta. Siellä oli hienoja ja koristuksellisia taloja ja hyvää ruokaa.
Ostimme sieltä paljon helmiä. Tässä on oikeastaan vain osa niistä... Voin näyttää kohta loput.
Matka oli siis ihana, ja mikä on parasta: loma jatkuu vielä! :)

15. helmikuuta 2008

Madridiin!
Nyt on Perjantaiaamu, ja olen juuri pukenut, ja nyt pitäisi mennä syömään. Koulu alkaa tänään kahdeksalta ja loppuu yhdeltä (erikoispäivä). Tänään ei ole mitään kunnon koulupäivää. Me saadaan todistukset ja katsotaan vanhojen tanssia. Eilen oli penkkarit. No, nyt asiaan: Tänään menen viideltä koneella Espanjaan katsomaan siskoani joka oppiskelee siellä vuoden. Ullan blogi löytyy myös linkkilistalta. Kirjoitan tästä vain siksi, että tiedätte että en nyt vähään aikaan kirjoittele blogiin. Ihanaa kun on lomaa! Mukavaa lomaa teillekkin!
Kirjoitellaan!

13. helmikuuta 2008














Uusi rannekoru. Ei siitä ole oikein mitään sanottavaa... :D Se on tehty niistä mv-helmistä jotka tilasin nettikaupasta. Ruusutkin on sieltä. Ihan nätti!

12. helmikuuta 2008





Nyt kaikki uudet helmet on tullut postissa! Ihania makeanvedenhelmiä. Kiitokseksi sain tuollaisia sydämiä jossa lukee made with love. Aika hauskoja. :) Kohta tulee varmaan jotain koruja noista mv-helmistä. Varautukaa! ;D

8. helmikuuta 2008


Koru kuivatetulla sitruunalla. Meillä on kotona erilaisa kuivattuja hedelmiä. Sitruuna ei siis ole minun kuivattama. Ihan ok koru. :)

7. helmikuuta 2008

















Olen nyt tehnyt parit korvikset ja sitten päällystin sellasen laatikon ja käytän sitä nyt korurasiana. Laitan sinne kaikki omatekemät koruni.
En ymmärä mikä vika tässä blogissa on kun se ei suostu laittaa nimiä näille tekstille. Siinä kohdassa missä pitäisi olla se paikka johon kirjoitetaan tekstin nimi ei ole mitään. Nyt pitää rientää kouluun! Heippa!

5. helmikuuta 2008



"Hihna" on "paleteista" ja riipus on hihnaan yhteensopiva sydän. Ihan kiva!

4. helmikuuta 2008

Kissa puussa!

















Lotta kiipesi eilen puuhun. Ryntäsin heti hakemaan kameraa. Tuli aika huonoja kuvia. puu oli oikeasti tosi korkea. Autoin Lotan alas. Hassu kissa. Maalasin eilen myös taulun. En ole itse yhtään tyytyväinen.

1. helmikuuta 2008

koru

Koruja






Uusia koruja taas. Nämä helmet on nyt kaikki uusia.