14. kesäkuuta 2008

Hei!
Tällä kertaa kirjoittelen vähän kierrätys-askartelun merkeissä. Ihailin Maanantaina "Limbo" nimisessä kaupassa mittanauhasta taiteiltua "pakettirusettia". Huomasin että meillä on kaksi mittanauhaa, ja leikkelin toisen. Se on toiselta puolelta vihreä, ja toiselta keltainen.


Aion pitää syksyllä pienen taidenäyttelyn. Se on varmaan enimmäkseen korunäyttely. Sinne ei ainakaan tule maalauksia. Lahjapakettirusetteja voi ostaa joko rintaneulaksi taikka joulupaketin koristeeksi. Aion myös tehdä joulukortteja myytäväksi. Mutta korut ovat siis pääosassa. Nyt vain täytyy tehdä hurjaa vauhtia niitä. Melkein kaikki valmiit korut ovat myyty. Tilauksia on vain kaksi jäljellä. Kun ne on tehty, voin tehdä "vapaatöitä".


Olen ihan ihastunut näihin. Kun pääsen kirppikselle aion ostaa kasan mittanauhoja, jos vain löydän. Kaikki muutkin nätit langat käy. Olen myös tehnyt tollasesta "rusetista" hiuspannan.

Tässä yläpuolella tilaustyö. En tiedä ikein mitä itse olen mieltä. Se on kyllä ihan nätti. Ainakin tilaaja kehui. Siitä ei ihan kunnolla näy että sydämet ovat pinkkejä. Mutta on se aika raikas ja kesäinen. Sen nimi on "Kukkaan puhjennut".
Ja tässä sormus. En ole koskaan ennen tehnyt tuollaisia sormuksia. Ne on oikeastaan hirmu nättejä. Tuollainen pinssi olisi hieno. Joku iso punainen. Myös hyvä joululahjaksi. Taidenäyttelyynkin voisi laittaa lahjaideaksi. "Pohjien" materiaalit eivät vain ole siitä parhaasta päästä. Kyllä niistä jostain nettikaupasta varmasti löytyy laadukkaampana. Ostin äskettäin helmiq nimisestä nettihelmikaupasta vähän helmiä näihin kahteen viimeiseen tilaustyöhön. Helmet olivat taas kerran yllättävän pieniä. Yritin kyllä aina katsoa kokoa.
Askartelemisiin!

Ei kommentteja: