20. heinäkuuta 2008

Tuunailua
Olin joku viikko sitten antikkimessuilla, ja yllätyin positiivisesti. Se oli ihan mahtava paikka. Kaikkea kivaa löytyi. Me naurettiinkin kotimatkalla miten kassissa peltiromut kolisivat. Aikamoinen räminä kuului kun käveli. Laukun sisöltö: muffinsivuoka, jakoavain, vanhoja taottuja nauloja, vanhoja isoja avaimia, vanhoja valokuvia, vinyylilevy ja kuluneita lusikoita ja pikkuhaarukoita. Niistä sittten keksin kaikkea kivaa. Kuten vinyylilevystä kello, lusikat ja haarukat roikkumaan himmeliksi + valokuvat ja muffinsivuoka koristeeksi ja avaimet y.m. romu roikkumaan ikkunaan verhojen tilalle. Osan olen jo toteuttanut.


Tein viinipullon korkeista muistitaulun. Alle jäi joku toinen kuva kastelukannusta, mutta sitä ei tarvinnut, kun se oli jopa vaan kopi, ja se ei koskaan päässyt edes seinälle, vaan lojui kellarissa jossain pölyisessä nurkassa. Mutta pidän kehyksestä, ja se sopii korkkien kanssa. Ei taulua tarvitse käyttää muistitauluna. Voi se olee ihan taideteoskin. Ajattelin siis että lappusia voi laittaa nuppineuloilla kiinni.

Ja tässä meidän verannan kynttelikkö, jonka tuunasin. Siitä roikkuu lasipisaroita ja keskellä on suurempi lasinen, joka muuten on myös sieltä antiikkimessuilta. Kaunis on.

Kierrätysmatsku:
vanhoja lusikoita ja haarukoita antiikkimessuilta 5 e kpl hopeata
vanhoja valokuvia 1 e kpl
Metallinen muffinsivuoka 1e

Ja tässä se minun projektini. Pahoittelen surkeita kuvia! Yritin tässä äsken vaikka kuinka pitkään mallailla hyviäkuvakulmia, mutta se on toivotonta tässä valossa ja kun se roikkuu niin korkealla että täytyy seistä varpaillaan, jolloin kuva tietenkin tärähtää. Kädessäkään sitä ei voinut pitää, koska se tärähtää silloin. Mutta laitoin ne nyt silti näytille.

  • "Pohjana" on naulalistasta tehty ympyrä, jonka muotoilin niin, että on suoraa aina kuvien kohdalla.
  • Laitoin kuvat ja lusikat kiinni erittäin vahvalla kaksipuolisella teipillä. Joka toinen kuva, ja joka toinen lusikka tai haarukka. Mutta jätin yhden kuvan välin ilman lusikkaa tai haarukkaa.
  • Solmin viisi siimaa kiinni joka kuvan väliin.
  • Porasin muffinsivuokaan tasaisin välein viisi reikää, ja pujotin kaikki siimat omaan reikään. Sitten siimat voi solmia johon kin koukkuun joka on katossa kiinni.
  • Tein myös kangaspalasta rusetin. Leikkasin äidin vanhasta mekosta pienen neliön, ja liimasin nauhaa reuniin. Sitten viikkasin neliön haitaraksi, ja solmin nauhalla keskeltä kiinni. Lopulta solmin nauhan Naulalistan reikään, väliin, johon en laittanut haarukaa enkä lusikkaa.


Olen muuten järjestellyt kaikki "irtohelmeni" tarkasti lajeittain pieniin laatikkoihin. Se on sellanen aika suuri laatikosto. Kirjoitin lajien nimet siististi laatikon päälle. Minulla on aika paljon eri kivilajeja, ja se on jännä tutustua niihin ja opetella että mikä on mikäkin.
Nyt taidan valmistautua nukkumaan menoon. Hyvää yötä!

3 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Piti varsin tulla sanomaan, että olet ihanan luova ja aikaansaava. Tosi usein ihailen blogissasi tekeleitäsi, hienon mobilen olit nytkin tehnyt, voi että!

Miekin voisin pikkuhiljaa hankkia isomman laatikoston kivilleni ja helmilleni...äh, kun olis kiva vaan roiskia koruja tulemaan, mutta kun pitäis pitää vähän kirjaa tarvikkeistakin. Hankkiskohan sihteerin? :)

Anni kirjoitti...

Kiitos paljon Elisa kauniista sanoista!

Joo, kyllä sihteeri vois olla kätsy. :) Mun mielestä se oli kivaa lajitella helmet oikeille paikoilleen.
Se on muuten ihanaa että on paljon materiaalia mistä voi tehdä, ja valinnanvaraa. Ei tarvitse laittaa koruun jotain huonosti siihen sopivaa helmeä koska se on ainoa vihreä helmi. Eli on tärkeää että on valinnanvaraa! Ymmärsiköhän kukaan...:)

nei kirjoitti...

Onpa ihanan näköisiä juttuja, muistitaulu on tosi hauska idea ja himmeli on kaunis!

- nelli