Olin siis Imatralla/Lappeenrannassa. Ilma oli mitä hienoin, vaikka tänään ja eilen oli kyllä yllättävä ukkonen ja sade, mutta se ei pahemmin haitannut meitä.
Asu: sortit/hennesin ale, toppi/gap, gladiaattorit/Italia, laukku/second hand, leopardihuivi/second hand
Ystävämme mökillä oli söpö pieni laituri, ja peilinkirkasta vettä. Oli oikein lämmintä ja kaunista. Kävelimme Imatran keskustassa, ja kävimme kaupoissa ja torilla. Kaupat olivat vain sitä peruslindexiä, niin shoppailut eivät innostaneet sen kummemmin. Imatara Big Band Festivaali alkoi Perjantaina. Musiikkia kuului hotellin ikkunoista sisään koko ajan.
Imatralla on aivan mielettömän hyviä karjalanpiirakoita ja rieskoja.
Imatralaiset lapset leikkivät leikkipuistossa Imatran keskustassa.
Imatra vaikuttaa ihan kivalta kaupungilta, vaikka onhan se aika "jäljessä" kaikessa jos vertaa Helsinkiin. Siellä Ari Koivunen ja Anna Abreu on tähtiä, julkkiksia, ihan huippuhyviä imatralaisen nuorison mielestä. Vero modan myyjätytöt puhuivat innoissaan idols-tähdistä, ja yksi heistä hehkutti: "Maikki näki tässä yks päivä ARI KOIVUSEN kävelevän kadulla. Ihan täällä Imatralla! Siis uskomatonta!". No, on Ari Koivunen ihan okei, kai, mutta tietääkseni siitä ei ole kuitenkaan tullut mitään erityistä tähteä Helsingin seuduilla.
Nyt väsyttää. Menen tässä aika pian nukkumaan.
6 kommenttia:
Hello Anni!
thank you for visiting my blog!
I hope it's okay if I link yours to my blog!
Stay beautiful! =)
Hello Gogo Carosellle!
It's okay. It would be very kind of you.
Oh, thanks, I'll try :)
Mun täti asuu itseasiassa Imatralla, joten siellä on tullut muutaman kerran vierailtua... Joo, ollaanhan siellä vähän jäljessä, mutta jos haluaa löytää jotain mikä on jo vedetty pois myynnistä, on tollaset pikkukaupungit siihen tosi käteviä ;-D Oho, tuli aika pitkä
anonyymi: Joo, totta, sieltä voi löytää just jotain sellasia vanhoja juttuja, jotka on jo loppuunmyyty/poistettu myynnistä Helsingin seudulla. Kiitos hyvästä pointista! :)
vittu et tiedä mitään imatrasta !! on se aika siistii nähä julkkiksii tällä KOSKA emme asu hesAAAs mis näkee tyylii joka päivä...
ps. täällä ei ole muuta tekemistä kuin ryypätä
pps. tervetuloo bb viikolle !!
tolla menolla saat turpaa
mitä paskaa
Lähetä kommentti