3. heinäkuuta 2009

Kuvasaldoa komelta päivältä

Aloitetaan tänäisestä, joka ei ole erityisen kiinnostava. No, päivä alkoi tylsällä ilmalla, ja varauduin sisällä löhöilypäivään. Mutta kun olin paistamassa lettuja, huomasin miten sää oli ulkona muuttunut, ja reipastuin. Revin irti kaikki rikkaruohot koko perunamaastamme, ja sain siitä ihan kivasti palkkaa.


Kun olin tehnyt työt, hyppäsin heti uimaan. Oli ihanan tyyntä ja kaunista. Tein muuten noin puolet töistä hanskoilla, joissa oli toisessa parissa etusormessa reikä. Lopputulos oli ihan mullasta musta etusormi. Yäk. Sitten vaihdoin ehjiin, joista puolestaan kosteus ja multa tunki sormenpäistä läpi. On se kovvoo hommoo...



Eilen, elikä torstaina olin serkkuni luona. Uimme aika paljon. Ja toi pikkukoira on aevan ihaana! Kunnon sulkku :)


Keskiviikkona olimme perheystävillämme syömässä. Siellä oli lähistöllä superhieno metsä johon tykästyin. Siellä sitten räpsin kuvia kiivaaseen tahtiin. Kävin myös uimassa lähistöllä sijaitsevalla rannalla. Ruoaksi oli rapuja! En olekaan vielä koskaan syönyt niitä tähän aikaan vuodesta :). Mutta ei se oikeastaan ollut niin erikoista, koska ystävämme ovat oikein rapuexperttejä, ja olemme syöneet heidän seurassa useinkin rapuja vaikka minä vuodenaikoina. Mutta hyviä ne oli! Illalla pelailimme mölkkyä ja nautimme ilta-auringosta.
Haleja!
-A

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hoi! onko sulla kuvia Nappi-koirasta ja muusta reissusta? :) jos viitsit, lähettäisitkö niitä mulle sähköpostiin? terrinposti ät gmai.com

kiitos!

- Leena aka Kytis :))

Anni kirjoitti...

Anonyymi: Joo on mulla. Voin lähettää kymmenen kuvan setin sulle :)