19. kesäkuuta 2008

Hei vaan!
Tänään oli äidin ja isän vika työpäivä. Nyt niilläkin on siis lomaa. Jee! Huomenna on juhannus. Meillä on vieraita ja menemme latotansseihin. On myös kissojen kolme vuotis synttärit.
Olen vähän käynyt ostoksilla... :) Olen siis hieman tuhlannut. Mutta olen äärimmäisen tyytyväinen ostokseeni!


Tässä minun kaunokaiseni. Se maksoi aivan älyttömän paljon, mutta ajattelin että nyt kun olen vaikka kuinka monta kertaa ravannut siinä kaupassa (limbo) ihailemassa sitä, ja nyt kun sitä rahnaa on kun olen saanut niistä koruista, niin nyt olen ansainnut tämän. Olen siis tehnyt itsekin puhelinlaukun, mutta silti! Sen omatekemän kuva löytyy kyllä täältä blogista jostain. Mutta nyt kun minulla on tämä, voin tehdä uuden omatekemän ja katsoa vähän miten tämä on tehty. Tässä on nimittäin huomattavasti parempia ratkaisuja esim. tuon pyörylän kiinnittämiseen. Tiedossa on yksi jollei sitten kaksi puhelinta jotka voisin saada rikkoa. Olisi muuten ihan kiva saada sellainen myös ihan käyttöön. Siis käyttää sitä ihan tavallisena kotipuhelimena. Olisi muuten aika kiva ajatus saada kotipuhelin omaan huoneeseen. Ei hullumpi ajatus. Ehkä voin ottaa toisen käyttöön, ja toisen rikkoa, ja tehdä siitä laukku. Aah, nyt olen ihan kierrätyksen vallassa. Olen jo suunnitellut tekeväni kukkaroa kasetistani. Yritin jo kerrran mutta se epäonnistui. Kyllä se oli ihan ok, mutta vähän epäsiistin näköinen. Olen availlut täällä näitä kasetteja. Osa on kyllä aika hauskan värisiä.


Tässä tilustyö. Hän toivoi läpinäkyviä helmiä, runsasta, ja noin 50 cm pituista. Annoin sen jo eilen. Tässä siis sinullekin Kati näytille. Toivoit kai sinäkin läpinäkyvistä helmistä jotain korua. minulla ei kylläkään juuri nyt löydy hirveästi läpinäkyviä, mutta voin hankkia, jos tahdot tilata korun. Pyörylän alla on valkoisesta silkkinauhasta rusetti. Se, ja ylipäänsä koru näkyy aika huonosti valkoisella pohjalla.

Tässä toinen tilaustyö. Hän toivoi vihreää, aika pitkää ja jotain silkkinauhasysteemiä. Tässä siis on silkkinauhasta rusetti tuossa keskellä. Sitä ei siis tarvitse avata koskaan. Se ei siis ole se lukko. Tässä korussa on lukko tuolla takana. Olen tehnyt toisen korun jossa silkkinauha On toiminut lukkona. Se on vähän vaikea solmia kireäksi kun se liukuu auki niin helpolla.

Superhyvää juhannusta kaikille!!!
Anni

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat korut!! .. tuo ensimmäinen on aivan mahtavan ihana!! :)

Wilma kirjoitti...

paljo toi laukku makso??sorry jos kysyn??

Anni kirjoitti...

Helmiliina: toooooooosi myöhästynyt vastaus mutta kiitos! :))

Nappi: öööö oisko ollu 95 e.