25. kesäkuuta 2008

Läträystä
Tänään oli aika aurinkoinen päivä. Istuin ulkona aika monta tuntia nurmikolla maalailemassa ja laulamassa kovaan ääneen. Sattui hyvä tilaisuus tehdä mitä haluaa, kun äiti ja isä olivat kaupungilla. Jotain sain aikaankin. Jotain aika hienoa. Pidän itse abstrakstista, mutta enemmän tällaisesta joissa näkyy pensselin vedot ja saa läträtä, kuin kulmikkaita neliöitä painettu kokonaan samaan sävyyn.
En tajua miksi minun blogissa ei enää ole pitkään aikaan toiminut otsikon laittaminen postauksiin. Täytyy vain kirjoittaa se paksulla fontilla tähän tekstiin. Yleensä on siis erikseen otsikko.


Tästä pidän erityisesti. Isä ja äiti vievät sen kehystämöön ja saan sen seinälleni. Inspiroiduin erään naisen blogista: katiavironviolet.blogspot.com. Hän tekee uskomattoman hauskoja ja hienoja tauluja. Pidän niistä paljon. Taulussa on kaksi osaa, sen näkee huonosti kuvissa. Siinä on siis kaksi maalauspohjaa jotka yhdistin. Mielestäni maalaus näyttää hassulta jos jättää raon pohjien väliin. Tässä olen käyttänyt akryylivärejä ja liituja. Yhdistelmä on hauska. Pidän tästä valtavasti. Kun tekee peräkanaa maalauksia, se toinen on usein huonompi. Nytkin kävi näin, mutta ei tuo jälkimmäinen ole huono, se on vain vähän tumma. Oikeastaan oikein kaunis.


Tässä on toinen abstraktityöni jonka taiteilin tänää. Vaalensin tätä vielä jälkeenpäin., joten tässä se ei ollut vielä ihan valmis. Siinä on akryyliväriä ja liiduilla vedeltyjä viivoja. Jälkeenpäin tehdyt vaalennukset tein pastelliliiduilla. Annan tämän lahjaksi yhdelle meidän tutulle synttärisankarille.

3 kommenttia:

Pirita kirjoitti...

Wow! Ompas sähäköitä maalauksia! Tykkään kovasti, olisipa itsellänikin aikaa maalata taas. Tuli melkein hinku taas alittaa kun näin nuo maalauksesi. Todella energisiä.:)

Anni kirjoitti...

Kiitos Pirita!

Ella kirjoitti...

eka näyttää värikkäältä lasilta joka olis rikottu.. hienoja 8)) olen lukenut monta tuntia tätä blogia ja jäänyt aivan koukkuun..