30. kesäkuuta 2008

Moi!

Olen täysin sisustuksen, kierrätyksen ja korujen huumassa. Olimme Kotkassa, ja sain sieltä mahtavia sisustusvinkkejä.

Ensin kuitenkin korut. Huomenna kaikki siskoni tulevat meille yöksi. Jee! Tosi kivaa. Tein kahdelle niistä kauluakorut lahjaksi, ja kolmannelle teen kaulakorun huomenna joskus aamupäivällä ennen kuin hän tulee. Ensmmäinen sisko toivoi luonnon läheisiä ja murrettuja värejä, toinen tummansinistä ja kolmas vihreätä tai punaista. Luulen että teen punaisen. Minulla on niin huonosti vihreitä helmiä. Sain juuri isoäidiltäni upeita punaisia kivihelmiä kiinasta. Tein nämä kaksi korua parvekkeella. Levitin ison pyyhkeen lattialle, ja ryhdyin toimeen. Aika söpöt paketitkin tuli.

Ihanat sävyt! Pidän kovasti. Luulen että tämä sopii hänelle aika hyvin. Toivomus meni kyllä ihan nappiin koska hänelle ei tosiaan sovi mitkään voimakkaat "ei murretut värit". Namupala! :) Siinä on ainakin turkoosia, mutta en oikein tiedä mitä nuo oranssit ovat. Jotain kummini luona tekemänni korun jäljiltä. Superihana.

Tästä äiti piti kovasti. Olen itsekin tyytyväinen. Alunperin tuosta keskiosasta piti tulla kukka, mutta se valahtikin tuollaiseksi. Se on mielestäni ihan kaunis noin. Lukko on siinä pääosan vieressä. Siniset helmet ovat kaikki Kiinasta.

Tässä äskeisen korun pakkaus. Päällystin sen servietillä ja pätkällä pitsiä.

Taiteilin viinilaatikosta hyllyn. Olen tehnyt yhden aijemminkin. Pengoin kaikkialta koristusesineitä, jotka voisi asettaa hyllylle. Kyllä niitä löytyi. Tuossa on ainakin minun (pun.) ja isän vanhat kengät.

Tässä ne minun vanhat.

Tässä hieno keksintöni. Verhot postimerkeistä. :P Aika hauska. Leikkelin kirjeistä postimerkit.

Orvokit minikastelukannussa. :) Södeä!

Meidän pioonit kukkivat todella hienosti nyt. Takapihan kukkapenkki on täynnä näitä hyvn tuoksusia, kauniita kukkasia. Minulla on pari huoneessani. Ne kestävät hirmu kauan.

Tämä on sieltä Kotkasta. Hotellissa oli ihania koristeesineitä joka kulmassa. Esim. juuri nämä purkit isossa hylyssä. Ihania purnukoita. Olimma myös äidin serkun luona. Hänen talonsa on ihana! Siellä on joka ikkunanlaudalla kaikkea ihanaa pientä. Ihania yksityiskohtia. Niistä inspiroiduin sisustamaan huonettani. Pieniä yksityiskohtia kuten, kahvimyllyjä, ruostuneita avaimia roikkuu ikkunassa verhojen sijaan, Paljon kattokruunuja jotka ovat itse tuunattuja, haarukoista ja veitsistä ja lusikoista tehty himmeli... ja paljon muuta. Se oli kyllä elämys. Heillä oli ihana talu. Kaikki tehty kierrätysmateriaaleista. En malta odottaa että saan sisustaa oman taloni sitten joskus tulevaisuudessa. Aion kierrättää kaiken, ja pyrkiä yhtä upeaan kotiin kuin tämä äidin serkun koti on.

Minun ja ystäväni tassut. Harmaat ovat minun. Kengännauhat virkattu :) -A

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi mitä hurmaavaa kesän iloa, tosi hauska postaus! Minäkin pidän valtavasti pioneista, pöydällä juuri tuoksuvat meilläkin. Ja hienoja helmiä olet saanut Kiinan tuliaisina. Mukavaa kesäviikkoa!

Anni kirjoitti...

Kiitos, ja hauskaa kesäviikkoa sinulekin!

Anonyymi kirjoitti...

teet tosi hienoja juttuja ja mamma on susta kovin ylpeä!
mamma

Eliiz kirjoitti...

Moi söpöliini!

En malta odottaa seuraavaa postausta. Laita muuten joku kuva sun taide/korunäyttelystä. :)

Yks sikso. :)

Anni kirjoitti...

:) Ok, laitan kuvantaidenäyttelystä seuraavaan postaukseen jonka kirjoitan ihan just. Täytyy vain mennä ottamaan siitä kuva ensin. :) t.söpöliinisisko

Anu kirjoitti...

Onpas ihana tuo ylin kaulakoru!
Ihastuttavat värit ja kivasti olet yhdistellyt erilaisia helmiä : )

Anni kirjoitti...

Kiitos paljon Anu!