2. lokakuuta 2009

TODAY WAS A GOOD DAY

Tänään oli kiva päivä töissä ja töiden jälkeenkin. Tapasin kaverin, ja poikkesimme syupido shopissa kyseisen kaupan kangaskassin löytämisen toivossa. Ja se löytyi, hintaan 4 e.

Aamulla juoksin kovaa bussille, ja ehdin juuri ja juuri. Kun sain lompakon kaivettua laukusta, tajusin ettei mulla ollut ollenkaan käteistä, ja ajattelin heti että juoksen hakemaan pari eura siskoltani joka seisoi kadun toisella puolella. Kuski esti menemästä, ja päästi vaan sisään. Onneksi oli kiltti kuski. Töissä olin henkilkunnan ravintolassa joka oli ihan okei. Välillä tylsää, mutta toisinaan kivaakin. Tiskaaminen oli hauskaa supertiskikoneella.

Nyt on sit tetti loppu. Oli kaikenkaikkiaan kivat kaksi viikkoa. Odotukset oli ehkä vähän korkeammat ainakin puvustosta, mutta ei ole kyllä mitään valittamistakaan. Tylsimmät kaksi päivää vietin lavastamossa. Omat työtehtävät ei ollut missään osastoilla erityisen kiinnostavia, mutta muuten tilojen näkeminen ja muiden työskentelemisen seuraaminen oli kiinnostavinta, ja ehkä opettavaisinta. Parhaita juttuja oli talon kellaritunneleissa ryömiminen kiinteistöpoikien kanssa ja juttelu Saanan kanssa. Se joka ei tiedä mitä tässä selitellen voi lukea aijemmista postauksista lisää tetteilyistä.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Mulla oli tänään superällöt likaset hiukset. En jaksanut pestä eilen illalla, enkä taida jaksaa nytkään enää. Koitan ehtiä aamulla. Inhoon olla likasilla hiuksilla, kun on niin epämiellyttävän ällö tunne koko päivän.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Supido shopin kangaskassi, union fiven huppari (josta puhuin viime postauksessa) ja uudehkot farkkuleggarit onlysta.

Kivaa vloppua kaikille!
-A

9 kommenttia:

Eliiz kirjoitti...

Hei miks te ootte kakskymppisessä tossa kuvassa vai ootteko? Siis bussissa?

Anonyymi kirjoitti...

paljon toi union fiven huppari maksoi?

hanna kirjoitti...

onpas pieni maailma, mikäli viittaamasi saana on siis sama saana, joka on maailman suloisin tyttö, joka on kohta lähdössä pois kansallisteatterista. :D

Macy kirjoitti...

I love your jacket and your scarf!

Anni kirjoitti...

Eliiz: ollaan, mennään lauttasaareen Mallun isoäidin luo, jonka luona se on nyt asunu. Se vei meijät kotiin.

Anonyymi: 40 e

hanna: joo on se just se saana! :D

Macy: thanks!

Anonyymi kirjoitti...

oliko noita union fiven huppareita muun värisinä?

Anni kirjoitti...

ei ollut, ja toi oli muutenkin vika.

Jessica kirjoitti...

ihanat noi farkkuleggarit, meinaan ostaa samanlaiset! :--D

Anni kirjoitti...

Jessica: joo ne makso vaan 20 e. Yleensä noi kivipestyt maksaa enemmän :)