12. joulukuuta 2008

Joulukiireitä

Minulla ei ole vielä lahjaa yhdelle minun parhaimmista ystävistä, ja olen ihan pulassa. Ajattelen jatkuvasti että ehdin vielä ihan hyvin ja että jouluun on vielä aikaa. Mutta apua! Siihen on vain noin viikko! Nyt täytyy htei koittaa keksiä jotain. En voi kuitenkaan kirjoittaa joulusalaisuuksista sen enempää tänne ettei mikään paljastu.

On minulla vielä paketoimattomia lahjoja, enkä ole ostanutkaan/tehnytkään kaikille vielä mitään. Tulee kiire. Mutta koulussakin on kiire. Kauheaa kun kokeita on juuri tähän aikaan niin paljon.



Kuvat yllä ovat jotenkin vähän outoja. Olisi pitänyt vähän säädella, mutta en nyt vaan vaikautunut. Kuvissa on hirveän kellertävä sävy. Itse koru on kuitenkin kaunis.
Materiaalit ovat koralli ja kellertävistä helmistä ei ole tietoa. Tilasin ne kyllä äskettäin helmiq:sta, mutta en muista kiven nimeä.

Siro vieoletti koru. En irse pidä vieoletista yhtään, mutta kyllä joku varmaan tykkää. Materiaalit: swarovski bicone kristallihelmiä +pisara, makeanvedenhelmiä ja metallisia. Ärsyttää kun tämä koru on niin eri sävyinen kuin kaksi ensimmäistä. Tässä postauksessa kaikki on vähän hassusti aseteltu, mutta minkäs nyt sille voi.
Suunnítelmia pyörii edelleen päässä jatkuvasti. Kaikenlaista kierrätysjuttua. Esim. enkelikarkkipapereista joulukortteihin tai -lahjoihin koristeita, rusinapaketeista jotain, en tiedä vielä mitä, uusista värikkäistä vetoketjuista rintakoruja ja uudet vinyylilevyt seinälle (!).



Minä ja ihana kaverini! <3

Ei kommentteja: