24. helmikuuta 2009

The TV

On tiistai-ilta ja tänään oli toinen päivä koulua loman jälkeen. Tavalliset tunnit ovat jatkuneet koulussa samaan malliin kuin ennen. Ei ole kuitenkaan vielä onneksi mitään kokeita mihin harjoitella. Se on kivaa. Ja siksi minulla on näin iltaisin koulun jälkeen aikaa kirjoittaa.

En tiedä vielä laitanko korukuvia tähänkään postaukseen. Se on niin ärsyttävää laittaa ne yhdessä joidenkin muiden kuvien kanssa jotka ovat ihan eri maata. Täytyy laittaa ne varmaan erikseen toiseen postaukseen.


Ihanan ihanainen puhelini tv:n päällä suloisella rusetilla! Kuvista tuli polaroidessa ärsyttävän punertavia. Sen voisi varmasti saada vähän säätelemällä pois, mutta ne saa nyt luvan kelvata.


Meillä on yksi ylimääräinen tv. Tilalle tuli uusi parempi. Ylimääräistä digiboxia ei valitettavasti ole, joten tuota ei voi käyttää. Siirsin sen silti huoneeseeni siinä toivossa että saisin joskus digiboxin siihen. Minulla on hurjat huoneeni sisustussuunnitelmat. Lopputuloksesta näette kuvia varmasti pian.
Ja nyt tuli taas uusi juttu joka minun pitää laittaa johonkin merkintään. Tein koulussa ison pehmomarsun jonka päällä voi istua. Se on söde :). Se on jo saanut paikan huoneessani. Vaikeaa ehtiä toteuttaa kaikki merkintäideat kun uusia kuviakin pukkaa päälle.

Niin ja sitten täytyy ehdottomasti näyttää videotauluni. Hehe, kuulostaapa hassulta. En ole varma olenko kertonut siitä jo, mutta joka tapauksessa liimasin kahdeksan videota yhteen tauluksi ja koristelin sen mm. muovisella pitsillä, maalailulla ja piirtelyllä. Siitä tuli tosi makee! Eli seuraavaan postaukseen tulee luultavasti koko viikon takaiset askartelutuotokset.

Korut siirtyvät kyllä huomiseksi. Ja voin LÄHES luvata että ne tulevat oikeasti huomisessa postauksessa (niin siis jos vain jaksan, ehdin, haluan...tehdä sen).

Mukavaa iltaa kaikille! Pus!
(edit:// unohdin toivottaa hyvää laskiaista! Oletteko te syöneet paljon laskiaispullia?)

2 kommenttia:

Ida kirjoitti...

Hienoja kuvia taas kerran! =) Pakko vähän viilata pilkkua, se tyyny jonka teit koulussa on mursu eikä marsu ;).

Söin tänää yhen laskiaispullan joka ei oikein maistunut miltään koska vieläkin on makuaisti vähän sanoisinko heikkona. Ja sen yhden miltäänmaistumattoman laskiaispullan jälkeen tuli taas tosi huono olo.. Eli ei ollut taaskaan kauhean järkevää :D

Anni kirjoitti...

Joo, hups! Nii sehän on mursu :). Voi sua raukkaa. Mä en ole KOSKAAN syönyt kotona laskiaispullia... :(