26. joulukuuta 2008

Joulun jälkeisiä tunnelmia


Joulu ei suinkaan ole vielä ohi, mutta jouluaatto on ja lahjat ovat jaettu. Olen saanut paljon ihania joululahjoja. Parhaat olivat kirjat. M.m. keittokirja ja "korukirja", ovat ihania. Olen kuvannut innoissani keittokirjan ihania sivuja. Siinä on niin mahtavia kuvia.

Niin upeita kirjoja ne kyllä ovat. Sain myös erilaisia kirjoja jotka voisivat sopia skräppäykseen, sekä erilasistaskräppäysmateriaalia. Näitä katselin tuntikaupalla. Alimpana pinossa on kuvaalbumi, jonka aion ottaa skräppäyskäyttöön.

Huomenna kello viideltä aamulla lähdemme koko perhe lentokentälle ja sieltä itävaltaan. Laskettelemme alpeilla, katselemme ja valokuvaamme maisemia, ja valetelemme vuorilla. Ihan huippukivaa! Herätys on aikainen, mutta kyllä siitä selviää. Otan uuden kirjan mukaan, niin että siellä voi sitten hotellissa lueskella. Nyt siellä on lunta kuulemma ihan reippaasti. Olen ihan innoissani. Lupaan että blogiin tulee parhaat valokuvat sitten matkan jälkeen. Olen reissussa keskiviikkoon asti, joten postausta ei vähään aikaan tule.

"Kakut ja muffinnit"

"Unelmakakut" ´


"Prinsessakakku"

Ihan superhienoja kuvia. En malta odottaa että saan leipoa jotakin näillä resepteillä.

"Vintage Collage for Scrapbooking" on ihana kirja täynnä kauniita vintage-tyylisiä skräpättyjä albuminsivuja. Sain hyviä skräppäysideoita. Inspiroiduin pitsistä mustavalkokuvista ja koristuksista kuten vanhoista avaimista.


"1000 jewelry inspirations". Siinä kirjassa on tosiaan kuva tuhannesta ihanasta korusta. Mukavaksi yllätyksekseni siinä oli aika paljon myös kierrätyskoruja. Itsekin olen tehnyt niitä aika paljon, m.m. avainkoruja ja kiiltokuvakoruja. Sain inspiraatiota kuvista kirjassa, ja tein tämän korun tässä alla.

"Oriental bird"

Se on lintukoru. Lintu on tehty paketointipaperista ja pahvista ja sille on myös laitettu kultaisella teipillä kullan värinen pyrstö ja nokka. Sitten olen tehnyt sille helmistä jalat. Se on siis itämainen lintu. En ole täysin tyytyväinen lopputulokseen. Siitä "ketjuosasta", tai siis helmiosasta (miten sen voi sanoa!?) piti tulla huomaamattomampi ja pienemmistä helmistä.

Nyt täytyy pakata ja mennä nukkumaan aikaisen herätyksen takia.

-A

5 kommenttia:

david santos kirjoitti...

Good Year of 2009!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

toivottavasti tulee ihana loma ! :) ja tuo lintu on aivan ihana !

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää lomaa ja uutta vuotta! Itämaisen linnun kultaiset kuviot ovat mielestäni todella hienot. En kyllä tiedä miten et voi olla tyytyväinen siihen koruun :)

Anni kirjoitti...

Kiitos, ja hyvää uutta vuotta teillekin!

Unknown kirjoitti...

Ihania lahjoja. Minäkin pidän kirjalahjoista. NIitä voi selailla läpi tuhansia kertoja eikä niihin koskaan kyllästy.