25. joulukuuta 2009

JOULUAATTO NO.2 (THE REAL JOULUAATTO)

Toivottavasti teillä oli mitä ihanin jouluaatto! Meillä oli oikein leppoisa aatto. Ensin aamupuurot, päivällä kirkkoon, ja sitten meille tuli sisko ja isovahemmat syömään ja lahjoja availemaan. Tässä vähän lahjaesittelyä, ja ekan jouluaaton lahjat ovat sitten vanhemmassa postauksessa.



Ensiksi tämä ihanuus isältä! 15-85 millinen objektiivi. Vanha on 15-55 millinen. Eli suomeksi sanottuna sillä voi zoomata paljon enemmän kuin vanhalla. Se on myös paljon laajakulmaisempi, joka on osoittautunut suureksi eduksi! Vielä kolmas iso plussa on parempi kuvan vakain, joka estää paremmin kuvan tärähtämistä. Jeejee en ollenkaan arvannut että saan ton :)

Äidiltä sain pyjaman, jota todella tarvitsen, enolta pari leffalippua, siskolta Berliini-muistikirjan ja yksiltä tutuilta saippuaa. Kummilta sain ihanan kaulakorun, josta en muistanut ottaa kuvaa koska se roikkui kaulassa koko ajan.















































Sain paljon kivoja kirjoja jo ekana jouluaattona. Mm.twilight-sarjan kolmas ja neljäs osa, maailman ihanin tyttö-kirjan (valokuvakirja), the fashion bookin, toisen valokuvakirjan...
























Lenni ottaa rennosti :)). Lenni ja Lotta sai kolme hiirilelua, joihin ne rakastui heti.

Valokuvaprojekti on valmis, siitä kuvia ehkä vielä tänään tai huomenna.
Mukavaa joulupäivää!
-A

Translation: Some presents I got yesterday, on the Christmas Eve!
Have a nice Christmas Day!

p.s. tää bloggerin kuvien lataus juttu on kyllä aika ärsyttävä. Kuvat menee ihan miten sattuu eikä rivien välien ym säätö toimi. Aarg..

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oooww toi objektiivi, mäkin tahon tommosen! :) ja mul on samanlain muistivihko paitsi se on niiku Pariisista, mut vois hommata viel vaik tollasen Berlin-version ku tulee nii paljo kirjoteltuu :p hauskaa uuden vuoden odottelua!

Anonyymi kirjoitti...

aaws, saitpa ihania joululahjoja ja tuo kissa on ihan mahottoman soma!
meillä kisut ei saanut varsinaisia lahjoja, kun niille kelpaa pelkkä narukerä oikeesti, mutta sen sijaan ne sai molemmat pienet lautaselliset joululohta. :---)

Irina kirjoitti...

ihana kisu! ja oo toi objektiivi, ois kelvannu mullekki:D

katjajohanna kirjoitti...

Oih tuli ihan ikävä omaa objektiivia, joka on maahantuojalla korjauksessa! Toi valokuvakirja on niin ihana, sitä jaksaa selailla läpi vaikka joka päivä :-)

Kirsikka kirjoitti...

Muistan kun katoin kait viime vuonna muotimessuilla tota maailman ihanin tyttö -valokuvakirjaa. Mielettömän hienoja kuvia, tahdon kans jonkun tollasen tapasen kirjan. Kivannäkösiä lahjoja!

Allie kirjoitti...

Oii oot ihan supernätti! Ja sulla on tositositosi kiva blogi. Aloin lukeen. :-----)

aurora kirjoitti...

aaaaah toi objektiivi!! ja toi on upee kuva sun kissasta Lennistä!

Anni kirjoitti...

Nemariel: hihii se on ihana <3 Aijaa, toi on kyllä tosi kiva :) Samoin!

maja: kiitti. Jos meijän kissoille annetaan lankakerä ne menee niin hulluks et ne syö sitä lankaa ja sit sitä pitää sit myöhemmin vetää niiden takapuolesta :DD Ja tää on ihan totta haha. Joo-o :D Mut se oli kyl joskus kun ne oli pentuja vielä :)

Irina: kiitti :))

katjajohanna: haha :) Joo se on ihana!

Kirsikka: aijaa, se on kyllä ihana.

illi: voi kiitos :--)

aurora: hihii se on ihan mieletön <3 Ja kissa on mun kultsi <3