12. maaliskuuta 2009

Ideoita, toteutuksia, ideoita, toteutuksia...

Tänään on ollut vähän askartelupäivä. Valokuvasin ensin, ja sitten tein korun. Sain mainion idean muutamasta blogista tehdä lasten söpöistä aurinkolaseista kaulakorun. Lisäksi tein viime viikonloppuna tietsikan näppäimistä kaulakorun. Se ei tietenkään ole oma ideani. Niitä on kyllä näkynyt. Mutta ei tällaista mallia. se on omaa designiani :).


Huomenna meillä on juhlat, ja ehkä saan jonkun korun myytyä jos järjestän pienen näyttelyn huoneeseeni. Kaverini tulee soittamaan pianoa, ja jää sitten yöksi meille. Meillä on varmasti kivaa! Nyt pitäisi siivota huonetta ja koko taloa huomiseksi. Täytyy myös valita vaatteet ja laittaa niitä koruja jo vähän esille.

Kuva ei ole kummonen, mutta koru on mielestäni ihana! Laitan sen huomenna kouluun :). Luulen että olen joskus käyttänyt noita laseja pienenä. Siskoni ehkä tunnistavat ne myös. Niistä on ruuvattu sangat irti, ja ne saa siis helpolla takaisin kokoon jos joku ne välttämättä haluaa takaisin ehjänä.

Niin ja ulkoasu on muuttunut, niin kuin varmaan huomaatte. Muffinsit on minun logoni ihan selvästi. Nämä ovat vain jotenkin kivempiä kuin ne oikeat. Blogger ei jostain syystä suostu muuttamaan blogini otsikon väriä. En tajua miksi se aina haluaa olla sininen. Ehkä kaverini (tekniikan ihmelapsi) osaa tehdä asialle jotain. Otsikon siis kuuluisi olla musta.

Aamiaisia on ihanaa valokuvata. Tämä taisi olla sunnuntaiaamuna. Joku ehkä ihmettelee mitä järkeä on kuvata aamiaisleipiään, mutta minun mielestä ne ovat kuvauksellisisia!

Nyt todella täytyy suunnitella kaikki valmiiksi huomiseksi! Heips! -A

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hihi, noi aurinkolasit x 3 on ostettu Gmundenista kesällä noin 1993! Kyllä, siitä samasta kaupungista, josta nyt jouluna löytyi maailman coolein nappikauppa!

Anni kirjoitti...

Aa! Kiva! :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mäkin muistan! Oltiin samalla retkellä! Pääsinpä minäkin tänne kommentoimaan!

Mari kirjoitti...

Moikka!
Ihanaa kun joku jaksaa väsätä tuollaisia! Itse olen vähän suurpiirteisempi ja maalaan öljyväreillä. Mutta hei, sinä voisit olla oikea ihminen kertomaan minulle vastauksen seuraavaan kysymykseen: Tuolle "tekniikalle" kun käytetään kierrätys tavaraa ja tehdään niistä koruja, on joku englanninkielinen nimikin. En kuollakseni muista mikä! Ajatuksia? Mulla pyörii mielessä sana Scrabbing, mutta se ei taida olla oikein...
Täytyy vielä todeta, että hieno blogi, tähän aion käydä tustumassa uudestaankin! :)

Anni kirjoitti...

Elina: :D kiva. Jee! Elina osas kommentoida! Paitsi että toi oli maaliskuussa, ja nykyään et kuulemma enää osaa kun tietsikka sekoo aina... :)

Marie: Kiitos hienosta kommentista! En kyllä ihan tiedä mitä sanaa tarkoitat. Toi "scrabbing" tulee varmaan sulle mieleen skräppäyksestä, joka on kyllä eri asia. Se on siis sellasta valokuva-albumien tuunailua ja koristelua eri tavoin. En keksi oikein muuta termiä kuin "tuunaus", eli englanniksi "tuning".