Musiikkia: Lily Allen- Fuck you
Äiti tuli kotiin noin neljä tuntia sitten. Tuliaiset olivat mahtavia. Farkutkin sain, vaikka kylläkin eri väriset kuin toivomani. Toivoin harmaat kivipestyt, mutta sain "royal blue"-väriset. Harmaita ei kuulemma ollut. Tältä ne näyttävät harmaana AA:n sivuilla. Toisaalta ihan kiva että sain sellaset vähän erilaiset, eikä ihan perusharmaat. Ne ovat mielestäni kyllä aika paljon vahvemman siniset, kuin miltä kuva alla näyttää.

Plussaa ja miinusta farkuissa:
+ aika sopivan kokoiset, kiristävät pikkasen lantiolta, mutta uskon että ne venyvät vielä täydedllisiksi. Muualta tosi sopivat.
+ pintakäsittely on aika raju, mutta kivan rohkea. Kerää varmaan vähän katseita koulussa.
- no se et ne kiristää vähän lantiolta, mutta niin kuin jo sanoin, uskon että ne venyvät.
- ne olivat oikeastaan yllättävän leveälahkeiset. En olisi arvannut. Ei siis mitkään superleveät, mutta ei pillit. Ensin ajattelin heti että on pakko kaventaa pilleiksi, mutta nyt aion harkita uudemman kerran. Voisin laittaa huomenna kouluun, ja sitten päättää kavennanko.


Farkkujen lisäksi kiltti mama toi vähän muutakin kivaa. Kuten valkoiset mageet converset, mustan ison neuleen, "tan"-värisen olkalaukun... Tosi kivoja kaikki!
Lisäksi sain kasan mitä hienoimpia korukiviä. Pussista löytyi mm. agaatteja, kristalleja, ametisteja, opaliitteja ja selestiittejä. Kivet eivät ehkä ole tuttuja teille, mutta näytän ne kyllä toisessa postauksessa. Ja uusia koruja syntyy pikapuoliin ihan varmasti.
-A
3 kommenttia:
kavenna! ei noi farkut yhtään huonolta noin kaventamattominakaan näytä, mutta kavennettu lahje näyttää kyllä paremmalta:-)
Älä kavenna! Se on sitä paitsi menossa pois muodista muutenkin. Eikä ne kauhean leveiltä näytä noinkaan.
Onpas sulla kiltti mama, kun on löytänyt vaikka mitä kivaa! :) Toi laukku on ihana!
Puspus!
PS. Toivomuksena lisää valokuvia!! (Erityisesti vaikka sellaisia, joissa näkyy, kuinka kevät tulee pikkuhiljaa.)
PPS. Mutta jos haluat seuraavaksi tehdä koruja, niin sekin kyllä sopii! :D
No, täytyy vielä harkita kaventamista. VAIKKA kavennettu tosiaan näyttää paremmalta.
Tiedän, että leveät ovat nyt jo uudestaan muodissa, mutta ne eivät vaan oikein ole minun makuuni.
Nyt ei ole tullut kuvia vähään aikaan, mutta kyllä niitäkin tulee vielä. Älä siis huoli Eliiz! :)
Lähetä kommentti