With my style

Photoshoots at home!

Eilen minulla ja kaaverillani Idalla oli pienet valokuvausjärjestelyt kotona huoneessani. Innostuimme vetämään sohvani keskelle lattiaa, jotta saisimme valkoista taustaa kuville. Laitoimme punaista huulipunaa, paljon ripsaria ja runsaasti poskipunaa. Ihan niin kuin pienet lapset tekevät (ainakin minä pienempänä). Kuvausprosessio oli yllättävän rankka. Tuli hirveä sotku, ja oli aika hankalaa ottaa kuvat ilman valkuvaajaa. Laitoin järkkärini isän kameran jalalle, ja räpsimme itselaukaisimella hauskoja kuvia. Hauskaa kyllä oli. Harjoittelimme ilmeitä peilin edessä, ja kikatimme. Lopulta Ida päätti jäädä yöksi, ja otimme valokuvia vielä myöhään illalla.

Tämä yllä oleva kuva on polaroitu. Se on mielestäni ihanaa polaroida kuvat!

By the way: villapaidat ovat äidin kaapista, retrokorvikset kirpparilta, rusetti mun hiuksissa Glitteristä, Idan hiuksissa kellarilöytö kai.

Lopputulos oli kaiken kaikkiaan hyvä. Kuvat näyttivät kameran ruudussa tietenkin huonommilta kun tietokoneen näytöllä, ja kaikkien säätöjen jälkeen sain aikaan vähän sen 50-luvun tunnelman. Idalla on oikeasti tuollaiset lasit, jotka sopivat hyvin tunnelmaan.

Minun ja Idan jalat ristissä. Ihan hauska idea. Tässä kuvassa on minun uudet kengätkin! Ne ovat nuo rusehtavat Spiritstoresta. Toiset ovat vanhemmat Marthinsista.

Ilmeiä oli muuten todella kivaa keksiä. Siis kaikkea mahdollista. Esim. kieli ulos (niistäkin tuli hienoja), hämmästynyt, tätimäinen, surullinen, epävarma tai HÄ!?-ilme. Se oli niin hauskaa, että tuli ihan mieleen että olisi ihanaa olla valokuvaaja.

Sitten piti olla surullinen. Vanhanaikaisuus hävisi näissä kuvissa, eikä se mielestäni näihin kuulukaan. Kyllästyimme lampun kirkkaaseen valoon, ja otimme valokuvia huoneen nurkassa ovella. Niistä tuli ensin hirmu kellertäviä, mutta sitten tein niistä kylmemmät niin että surullisuus jotenkin korostuisi. Seisoimme peilin edessä ja pidimme silmiä auki niin kauan kunnes ensimmäinen kyynel valahti poskelle.

Toivottavasti Ida ei pahastu kun laitoin tämän kuvan tänne (alempi kuva). Se on mielestäni upea! Ida on kuin surullinen clowni. Klimppiintynyt ja levinnyt ripsari tekee siitä jotenkin clownimaisen. Kuva minusta ei ole yhtään yhtä hyvä, mutta sain kuitenkin kyyneleen näkyviin.

Olemme edelleen synkkiä. Silmämme olivat kosteat kyynelistä. Emme tosin näytä hirmu surullisilta tässä. Ilmeet ovat aika tyhjät.

Nyt TAHDON että Ida kommentoi näihin. Mitäs olet mieltä? Otettaisko joskus uusiksi? ;)