3. helmikuuta 2010

THE PLAID SHIRT'S DAY

Photobucket

Tänään oli outo päivä. Oli paljon kivaa, ja olin silti jonkun verran alla päin. Varsinkin bussimatkan jälkeen kotiin päin kun bussikuski rupesi riehumaan. Yks tyttö kuudennelta luokalta rupatteli etupenkillä jonkun kanssa aika kimeällä äänellä ja kovaa. Sitten yhtäkkiä bussikuski vaan alko huutaa sille ja sano ettei se jaksa kuunnella enää sen puhumista ja häti sen takapenkille istumaan ja kehotti sen valita toisen bussin ensi kerralla. Vähän ajan päästä tyttö palasi eteen, ja bussikuski alkoi taas huutaa tyyliin että mitä karseita kakaroita ja vaikka mitä. Sitten se pysähy keskelle tietä eikä suostunut ajaa eteenpäin ennen kuin tyttö siirtyisi takaisin takapenkille. Tyttö istu siinä hetken ja kuunteli sen huutoa, ja lopulta sanoi soittavansa sen pomolle ja siirtyi taakse taas. Koko bussissa oli kireä tunnelma, ja tuli itellekin aika huono olo. Tuli vähän pelko että mitä se ukko seuraavaksi tekee. Kyllä sen ymmärtää että sen puhe ärsyttää kun se ärsytti muakin, mutta toi meni kyllä pikkaseen överiksi.

Kun tulin kotiin söin pakastepitsan yäk, ja tuli tosi paha olo kun aattelin että söin semmosen myös toissapäivänä. Ne on tosi eäterveellisiä, ja tuli semmonen ällö olo. Siksi päätin mennä lenkille, mutta juostuani tovin oli jo niin huono olo, ettei se ollut yhtään kivaa. Ruoka ei kai ollut vielä laskeutunut kunnolla. Kävelin sitten loppu matkan. Vähän ennen lenkkiä tuli kyllä paljon parempi olo, ja oon silti ihan ilonen että menin. Nyt vaan pitäis lukea kahteen kokeeseen jotka on perjantaina... ja arvaa huvittaisko.. Nomutta tänään oli se yhteikuntaopin koe ja se meni ihan hyvin vaikka vähän itse sovelsinkin aika monen kysymyksen kohdalla.

Photobucket

Photobucket


Sori kun on tullut niin paljon tyhjän päiväsiä postauksia niin pitkään. Mutta kaikki johtuu kiireestä koulussa, talvesta, kipeydestä jne. Se ei vaan yksinkertaisesti oo kivaa ottaa sisällä asukuvia, ja ulkona jäätyminen on järjetöntä kun just olin kipeekin niin ei viittis oikeen mennä ulos ilman takkia.

Nyt saksan kimppuun! Kivaa iltaa!
-A

Translation: It was a wierd day today. So nice and so sad in some way. At least it was sad after the bus ride home. An about 13 years old noisy girl talked loud with her friends on the shotgun in the bus. The driver just started yellling to the girl and said that she should go to the backseat immediately and choose an other bus next time. She went back in the bus but came back in a while. When she was back again started the bus driver the shouting again and suddenly he stopped the bus in the middle of the street and waited that the girl would walk back to the backseat. The girl just said: "I will call your boss" and walked back to the back seat. The feeling was very bad the whole ride, and I did feel a bit bad. I ate a pizza when I got home, and felt abit bad after eating it. It is so unhealthy, and I ate it the day before yesterday too. I don't care that much about calories and so on, but the oizza just made me feel even worse. Then I desided to go and run out. But the food just jumped up and down in my stomach, and it didn't feel good. But when I was inside after runing, I felt actually really good. I have two tests on friday, so think I have to go and read to them now! Have a nice evening!
P.s. I'm sorry my posts have been very booring in a while, but I've not been able to take pictures. And that's  because of this looooong winter (coldness, darkness and so on), my cough and that everything I had and have actually still a little and then the time of course, I don't have enough time.

Joskus mä tanssin kotona.. :D

I like dancing to the music in my room.. :D

Photobucket

7 kommenttia:

MERICAE kirjoitti...

Ihana postaus :-) kivoi kuvii oot niin nätti ja tosi kiva huone! oon jo ooottanu tämmöstä! :)

Anonyymi kirjoitti...

alotin tänää lukemaa sun blogia koska löysin sen jostain tosi monimutkasella tavalla. :--D pääasia et oon nyt sun lukija ja pääsen seuraamaa sun postauksia vakituisesti, hihii. oot tosi kaunis ja sul on ihana huone ja ihania vaatteita. toivoisin näyttäväni sulta.

Ida, kirjoitti...

Jeejee oon susta ylpee ! Munki pitäs jaksaa välil vähä lenkkeillä, eikä vaan joka päivä miettii et "sit huomenna" :D Onneks alkaa koht kevät joka on lenkkeilylle ihan parasta aikaa.

KELAA 19 PÄIVÄÄ BERLIINIIN! <3

Irina kirjoitti...

kiva huone:)

Emm kirjoitti...

Waude Ansu! Menit lenkille! Pitäis yrittää saada meidän isosiskokin urheilemaan... :) Pus <3

jennasofia kirjoitti...

lila kello näyttää toosi kivalta! :-)

Anni kirjoitti...

MERICAE: voi kiitoskiitos! :))

Anonyymi: voivoivoi kiitos paljon, oon ihan pökerryksissä sun sanoista :D

Ida: joo no olin reippaalla päälä :D

NONIINPÄ!!!! IIK!

Irina: kiitos :)

Emm: hahaa niinpä :D joo se ois ihan hyvä ;) Pus <3

jennasofia: kiitti, se on siskolta saatu joululhjaksi, ja tykkään itekin tositosi paljon :)